Portlandin japanilainen puutarha

Toukokuussa 2005 olin viikon pituisella työmatkalla Yhdysvaltojen länsirannikolla sijaitsevassa Portlandissa. Matkan ansiosta sain tilaisuuden käydä aidossa japanilaisessa puutarhassa. Muiden kiireiden lomassa käytin yhden vapaan aamupäivän omatoimiseen tutustumismatkaan kaupunkia ympäröiville kukkuloille. Yhdellä näistä kukkuloista sijaitsee Portlandin japanilainen puutarha. Olin nähnyt puutarhasta otettuja kuvia vain kirjoissa, mutta nyt sain nähdä sen omin silmin. Paikkaan pääsi julkisilla kulkuvälineillä noin tunnissa. Ensin oli noustava kaupungin keskustassa junaan ja vaihdettava puolimatkassa bussiin, joka vei puolen kilometrin päähän puutarhasta. Loppumatkan kuljin jalan.

Kukkulan rinteellä kasvaa metsikkö. Sen läpi johtava polku vie ylös puutarhaan

Koska puutarha sijaitsee kukkulan laella, sinne joutui kävelemään melko pitkän matkan loivasti kiemurtelevaa polkua pitkin. Polku kulki metsikön sisällä ja sitä reunustivat pienet muistolaatat, joihin oli kaiverrettu nimiä. Laatat näyttivät minusta aivan hautakiviltä. Ehkä metsikkö toimi myös pyhäkkönä ja vainajien muistelupaikkana. Mutta en tiennyt, oliko vainajia tosiaan haudattu tänne.


Ylhäällä kukkulalla pääsisäänkäyntiä vartioivat harmaasta kivestä veistetyt uros- ja naaraslohikäärme. Ne symbolisoivat puutarhan kahta hallitsevaa elementtiä: maskuliinista ja feminiinistä prinsiippiä. Kummallakin oli omat tunnuksensa. Uros painoi käpälänsä alle maapalloa. Naaraalla puolestaan oli mukanaan lohikäärmeenpentu. Se muistutti kovasti vanhempiaan ja näytti koko ajan haluavan karkuun emonsa painavan tassun otteesta. Vaikea sanoa, näyttikö kolmikko enemmän hurjalta vai leikkisältä … Olipa asia miten vain, veistokset vetosivat hyvin voimakkaasti katsojaansa, jopa niin paljon, että joku oli joskus salaa vienyt ne mukaansa. Tapahtuman jälkeen lohikäärmeistä oli teetetty kopiot ja ne oli asetettu uudelle paikalle porttien sisäpuolelle.

Uroslohikäärme

Naaras ja tassun alla oleva poikanen

Japanilaiseen puutarhaan kuuluu oikeastaan viisi eri tyylistä puutarhaa. Aluetta kiertäessään voi noudattaa reittiä, joka kulkee jokaisen puutarhan läpi. Kuljin tämä reitin ystävällisen oppaan seurassa. Reitin ensimmäinen maisemakokonaisuus rakentuu kahden suurehkon lammen ympärille. Pohjoisessa on ylempi lampi kuunsiltoineen. Etelässä on alempi lampi, jota koristavat kilpikonnaa ja kurkia esittävät patsaat.

Alemman lammen keskellä kohosi yksinäinen kivi… joka ei sittenkään näyttänyt minusta aivan yksinäiseltä. Ensin minusta tuntui siltä, kuin sen päällä olisi lekotellut lammen syvyyksistä noussut veden henki. Otin kameran kiireesti esiin ja tarkensin sen etsimen kohti lammen keskustaa. Vasta nyt tunnistin olennon sorsaksi, joka nukkui kaikessa rauhassa lämpöisellä kivellä. Lammella asusti myös sorsaemo ja poikasia, mutta ne olivat varmaankin tällä hetkellä piknikillä kaislikossa eivätkä välittäneet näyttäytyä minulle. Lammelta johti pois sik-sak -muotoinen mutkitteleva silta, jonka tarkoituksena oli eksyttää pahat henget – ne kun kulkevat vain suoria reittejä pitkin.

Näkymä alemmalle lammelle. Etualalla näkyy kurkipatsas ja kauempana sorsa nauttii nokkaunista kiven päällä

Vain vähän matkan päässä alemmasta lammesta sijaitsi teehuone ja kaksi sen yhteyteen kuuluvaa puutarhaa. Sisempi puutarha ympäröi teehuonetta ja ulommassa oli maja, jossa teetilaisuuteen kutsutut vieraat odottavat tilaisuuden alkamista. Teehuone oli hillityssä yksinkertaisuudessaan hyvin viehättävä rakennus. Siinä oli matala katto, maanväriset seinät ja pitkät räystäät, jotka tekivät siitä varjoisan ja salaperäisen. Hämäryys onkin olennainen osa japanilaisten teehuoneiden estetiikkaa. Irtoseinien ja sermien avulla ulkoa tulevan luonnonvalon kirkkautta voidaan himmentää. Puutarhan puut oli tarkoituksellisesti istutettu lähelle teehuoneen ulkoseiniä, jotta ne antaisivat näkösuojaa ja varjelisivat rakennusta liialta valolta. Koska vierailin japanilaisessa puutarhassa lämpimänä ja aurinkoisena päivänä, saatoin kokea itse, miten tehokkaasti kasvit ja puut suojelivat teehuoneen rauhaa. Vaikka muualla puutarhassa kierrellessä tuli kuuma, teepuutarhassa oli koko ajan vilpoisaa ja raikasta.

Teehuoneen kauneus on  pelkistynyttä.

Kaikkialta löytää kauniita, huolellisesti mietittyjä yksityiskohtia

Oppaani kertoi, että teen juominen on japanilaisessa perinteessä seremoniallinen tapahtuma, jolla on syvä henkinen sisältö. Teehuoneeseen saapuva vieras astelee kivettyä polkua pitkin teehuoneeseen. Tämän lyhyen matkan aikana hän nauttii kaikilla aisteillaan puutarhan väreistä ja muodoista. Hän hengittää raikasta ilmaa ja tuntee kasveista ja maasta nousevat tuoksut. Puutarhan hiljaisuudessa on hyvä puhdistaa mielensä ja vapautua iloistaan ja suruistaan. Teehuoneen sisäänkäynnin viereen on asetettu kivinen astia, josta ammennetulla vedellä vieras puhdistaa itsensä fyysisesti: hän pesee kätensä ja huuhtelee kurkkunsa. Tämän jälkeen hän on täysin puhdas ja tyhjä. Hän kumartuu matalan oviaukon edessä ja astuu sisään. Vastassa oleva isäntä puhdistaa vieraan edessä punaisella silkkiliinalla teeastian ja teelusikan.

Edellä kuvatut rituaalit ovat vasta valmistelua varsinaisen tilaisuuden alkamiselle Seremonian sisältö, keskustelun aiheet, sisustus ja osallistujien tapa liikkua ovat etukäteen tarkasti määriteltyjä. Ulkoisia seikkoja vaikeampaa on opetella seremonian mentaalinen puoli, mikäli haluaa syventyä ’teen tiehen’ todella vakavasti. Miten saavuttaa ’tyhjä’ mieli sanan vaativassa merkityksessä? Tätä taitoa zen-munkit opettelevat monien vuosien ajan ankarilla harjoituksilla. Olin yllättynyt, kun oppaani kertoi minulle, että teetaide kuului aikoinaan myös soturilta vaadittaviin taitoihin. Keskiajalla japanilaisen soturin tuli ymmärtää taiteita ja itsekin harjoittaa niitä. Hänen piti perehtyä esimerkiksi runojen kirjoittamiseen, kalligrafiaan ja syventyä ’teen tiehen’.

Vaikkei maallikko tunne teeseremonian syvällistä merkitystä, hän voi silti käydä Portlandin teehuoneessa. Siellä järjestetään asiasta kiinnostuneille teetilaisuuksia. Minustakin olisi hauskaa viettää iltaa täällä ystävän seurassa. Elokuusta alkaen puutarhan kivilyhdyt sytytetään iltaisin, ja ne loistavat lämmintä valoa puutarhan hämäryydessä. Katselisin taivaalla hohtavaa kuuta ja ajattelisin ajattomia ajatuksia.

Kivilyhdyt ovat vaikuttavan näköisiä päivällä, mutta parhaimmillaan ne ovat vasta illan tullen.

Portlandin japanilaisessa puutarhassa on kaksi pienempää puutarhaa, joiden keskeisimmät elementit ovat kivi ja hiekka. Askeettisempi kivipuutarha sijaitsee aivan kukkulan itäisellä laidalla. Se on muodoltaan suorakulmainen ja sitä ympäröi matala kiviaita. Alueella ei kasva yhtäkään kasvia. Sen sijaan vaalean hiekan peittämälle tasaiselle kentälle on sijoiteltu eri kokoisia ja muotoisia kiviä. Yksi muita korkeampi kivenlohkare hallitsee näkymää. Sen ympärillä on pienempiä kiviä, joista osa on hautautunut puoliksi hiekkaan. Valtaosa puutarhan pinta-alasta on vaalean hiekan peitossa. Hiekkaan on haravoitu pitkiä, suoria linjoja; poikkeuksena on kivien ympäristö. Jokaisen kivenlohkareen ympärille on haravoitu renkaan muotoiset kehät. Kivien keskinäinen sommittelu ja hiekan kuviot houkuttavat vierailijaa meditatiiviseen katseluun.

Usein kuulee kysyttävän, mikä merkitys kuvioidulla hiekalla on … Mitä se esittää? Tavallisimmin tähän kysymykseen vastataan, että hiekkaan haravoidut aaltoviivat esittävät virtaavaa vettä. Vesisymboliikkaan sisältyy vahva jännite, koska hiekka ja vesi ovat toisilleen vastakohtaisia elementtejä. Kuiva (maskuliininen) elementti ja kostea (feminiininen) elementti täydentävät toisiaan – tämä ajatus on peräisin itämaisesta filosofiasta. Ihme kyllä, hiekan kuvioita katsellessa saattoi aivan hyvin kuvitella seisovansa joen äärellä. Haravoidut aaltoviivat oli tehty voimakkaan näköisiksi. Ne näyttivät virtaavan eteenpäin kuin kohiseva vesi. Hiekan sisältämä symboliikka ilmaisee myös abstraktimpaa aihetta: mielensisäistä meditaatiota. Aaltoviivat kuvioivat tahdonvoimaa ja ajatusten energistä liikettä. Jäin katselemaan viivoja pitkäksi aikaa. Upea näky!

Askeettinen kivipuutarha

Toinen, yhtä kiinnostava paikka oli hiekkapuutarha. Se sijaitsi suuren paviljongin vierellä. Rakennuksen pitkältä verannalta aukesi suora näkymä koko puutarhaan. Tämän puutarhan sivustoilla oli puita ja istutuksia, joten näkymä ei ollut yhtä askeettinen kuin edellisessä puutarhassa. Lisäksi hiekkakentällä oli kaksi vihreää ’saarta’, joihin oli istutettu matalia kasveja. Toinen ’saari’ oli ympyrän muotoinen ja toinen oli muodoltaan epäsymmetrinen. Minulle kerrottiin, että ’saaret’ esittävät sakekuppia ja kurpitsaa; molemmat ovat onnellisuuden symboleja.

Kurpitsa

Sakekuppi

Hiekkaan oli haravoitu monimutkainen, shakkilautaa muistuttava ruudukko. Sen viivat oli vedetty ensin pohjois-eteläsuunnassa, sitten itä-länsisuunnassa. Vähän matkan päässä kuvio muuttui. Shakkiruudun neliöt vedettiin nyt täysin päinvastaisissa ilmansuunnissa. Kun aurinko paistaa päivän aikana eri korkeudelta ja eri ilmansuunnista, se valaisee shakkiruutuja aina eri tavoin. Aamulla, keskipäivällä ja illalla hiekkaan syntyvät varjot muuttuvat koko ajan. Toiset kuviot korostuvat voimakkaammin kuin toiset. Koskaan näkymä ei ole täysin samanlainen.

Japanilaisille puutarha on yhtä aikaa taidetta, ja sen kyllä aisti Portlandissakin. Tapa, jolla puutarhassa yhdistyvät eloton kivi ja elävät kasvit, on yhtä aikaa kaunis ja filosofinen. Paljon huomiota kiinnitetään muotojen ja tekstuurien vaihteluun. Eri elementtien rajapinnat suunnitellaan huolellisesti. Esimerkiksi hiekkapuutarhassa vihreiden ’saarien’ ja vaalean hiekan välinen kontrasti oli minusta hyvin kaunis. Niiden välistä rajaa oli korostettu hiekkaan upotetuilla lyhyillä puupaaluilla, jotka ympäröivät molempien saarien rantaviivaa.

Ei siis mikään ihme, että kävellessäni näin harmonisessa ympäristössä tunsin oloni hyväksi.  Tällaiseen paikkaan tekisi mieli palata uudelleen.

Leave a Reply