Shut up in the sack of dreams, I was washed by the waves onto the shore at dawn. Surely I could have laughed at my own visions as Bottom did in Will Shakespeare’s play. The strands of which Bottom’s dream and mine were spun appeared so thin that they were almost non-existent; in fact they were like music you’ll never hear.
Freed from the reasons offered by logic, the heart creates its own metaphysics. Delicate melodies open a gap in the world that is controlled by everyday common sense; in a kind of safety net that protects thought from phenomena that are not a part of it and are called ‘irrational’.
Aamun tullen meri heitti minut rantaan unien säkkiin suljettuna. Tietenkin olisin voinut nauraa pohjattomille näyilleni kuten Bottom Will Shakespearen näytelmässä. Nuo ohuet säikeet joista uniemme punos on kudottu ovat lähellä olemattomuutta, tyhjyyttä; ne onkin kudottu musiikista jota et koskaan kuule.
Logiikan syysuhteista vapaana sydän luo oman metafyysiikkansa. Hauraat melodiat, yömusiikki, joka soi eikä soi, avaa aukon arkijärjen hallitsemaan ajatteluun, eräänlaiseen turvaverkkoon, joka suojelee ajattelua siihen kuulumattomilta, irrationaalisiksi kutsutuilta ilmiöiltä.